sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Hylätyt huvilat

Laajasalossa on metsä, joka kätkee sisuksiinsa hylätyn maailman. Se on pieni välähdys tulevaisuudesta, ajasta, jona sivilisaatio on tuhoutunut. Ihmiset ovat kadonneet tai ehkä jotkut selviytyivät ja kiertävät nyt maata pieninä ryhminä, välttäen muita.


Todellisuudessa kyseessä on huvila-alue, Kruunuvuori, jonka rakentaminen aloitettiin 1800-luvun lopulla. Huviloissa ehti vuosien varrella asua aatelisia, ja kesää siellä viettivät myöhemmin myös esimerkiksi muutamat Suomen kommunistisen puolueen jäsenet. Lopun alku lähti käyntiin, kun liikemies Aarne Aarnio osti alueen 1950-luvulla tarkoituksenaan rakentaa Kruunuvuoreen uusi asuinalue. Suunnitelmat hukkuivat kuitenkin byrokratian syövereihin, kun aluetta ei saatu uudelleenkaavoitettua. Vanhat huvilat jäivät paikoilleen ja aika, luonto sekä spray-purkkeja omistavat ihmiset ottivat paikan omakseen.



Tuloksena on hieman aavemainen, kaunis ja äärettömän kiinnostava raunioiden kokoelma, joiden löytäminen metsän keskeltä on myös oma pieni seikkailunsa. Alue itsessään ei ole vaikeasti löydettävissä. Otat vain bussin 88 Herttoniemen metroaseman vierestä, ajat päätepysäkille asti, kävelet Päätien loppuun ja käännyt oikealla. Portista metsään ja sitten vain etsimään. Suurin osa huviloista sijaitsee lähellä pientä lampea, mutta niiden löytäminen varsinkin kesällä on haasteellista. Olen melko varma, että vaikka olen käynyt ihailemassa huviloita kahdesti, niin en varmasti ole nähnyt niistä kaikkia.


Kaikki on katoavaista. Katoavaisuus voi silti olla kaunista.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti