Saarella nimeltä Sisä-Hattu

Ihan huippua kun kesä on vihdoin tullut. Tätä olen odottanut koko vuoden. Kesä, kuinka sua kaipasin! Kuin uskollinen munkki, olen käynyt harjoittamassa epäjumalan palvontaani jopa kolmella eri rannalla, loikoilun merkeissä tietenkin. Näistä erityisimmästä haluan kertoa teille tarkemmin.

Helsingissä on pikkuinen saari nimeltä Sisä-Hattu. Sen näkee hyvin Lauttasaaren rannalta, eikä se sieltä katsottuna näytäkään kovin ihmeelliseltä. Se on vain pieni kallioinen saari, jossa ei ole mitään ja jonne voisi ehkä soutaa veneellä, jos välttämättä haluaisi. Sisä-Hattu on kuitenkin erityinen, sillä vaikka se on aika kaukana rannasta, sinne voi kahlata. Laskuvedellä reitti näkyy hyvin, eikä vesi yllä kuin nilkkoihin asti. Nousuvedellä on haastavampaa, mutta jos ei harhaudu vedenalaiselta polulta, onnistuu ylitys pahemmin kastumatta silloinkin. 

Sisä-Hattu

Laskuvedellä vettä on vain nilkkoihin

Kävin itse ensimmäisen kerran saaressa juuri nousuveden aikaan. Silloin oli vieläpä jonkin verran merenkäyntiä, joten pohjaa ei edes näkynyt. Oli jännittävää tunnustella tiensä läpi aaltojen ja kovin palkitsevaa, kun pääsi perille. Sinne ei pahemmin tehnyt mieli jäädä silti, koska sää ei ollut ollenkaan hyvä, vaikka olikin lämmin. Tällä viikolla oli ihana helle ja otimme aurinkoa useamman tunnin.

Saari on tosiaankin pieni ja kallioinen. Siellä kasvaa vähän puita, ruusupensaita ja muitakin kukkia. Ihmiset ovat aikojen saatossa kaivertaneet kallioihin viestejä, eikä pelkästään suomeksi. Saarelle pääsee keskustasta sekä 65A- että 66A-busseilla. Ajaa vain päätepysäkille asti Lauttasaareen ja suuntaa rannalle. Saari on vasemmalla, kun katse on merelle päin. Kahlaustie löytyy kun menee rannalla paikkaan, jossa Sisä-Hattu on suoraan edessä. 

Esimerkiksi tällaisia. Olisi hauska tietää mitä siinä lukee.

Vaikka saaresta varmasti tietävät monet, vähintään alueella asuvat, niin siellä tuntuu, että on jossakin salaisessa paikassa. Omalla salaisella saarella.