lauantai 30. elokuuta 2014

Stadin souduista sohvalle

En pääsekään Midnight runille... Hemmetin flunssa iski. Kurkku on kipeä ja kehosta löytyy vähän liikaa lämpöä. Harmittaa ihan vietävästi. Epätärkeiden sattumusten jumala on saanut päähänsä, etten ikinä saa osallistua kyseiseen juoksutapahtumaan. Molemmilla kerroilla, kun olen yrittänyt päästä mukaan, olen tullut kipeäksi juuri samana päivänä. 

Eilen sentään olin Stadin souduissa. Se on hauska tapahtuma. Kirkkoveneellä soudetaan lyhyt reissu pienen saaren ympäri. Ilmassa on juhlan tuntua, kun lukuisat työ-, harrastus- ja kaveriporukat saapuvat soutustadionille kilpailemaan siitä kuka selviää nopeimmin reitistä eli useimpien kohdalla tarkoittaen pienimmällä säätämisellä. Ankaran soutamisen jälkeen on lisäksi tarjolla ateria. Tänä vuonna teemana oli sirkus ja monet tiimit olivat panostaneet pukeutumiseen todella hienosti. Minä olin laittanut pähäni vain blondin takkutukkaisen peruukin. En tiedä, että miten sirkusta se nyt oli, mutta kuulemani mukaan blondeilla on hauskempaa.

Minä olen soutanut kirkkovenettä neljä kertaa elämässäni: joka vuosi Stadin souduissa neljän vuoden ajan. Tänä vuonna soutu oli astetta extremempi, sillä kesken matkan alkoi ensin sataa antaumuksella vettä ja sitten rakeita. Lisäksi melkoinen vastatuuli antoi melomiselle oman haasteensa. Tämä oli kolmas kerta kolmen päivän sisällä, että kastuin aivan läpimäräksi. Nyt en lisäksi meinannut lämmetä millään, vaikka pääsin melko pian kuumaan suihkuun ja vilttien alle. Minulla oli jo töissä ollut vähän kipeä kurkku, joten ei ole ihme, että tänä aamuna heräsin puolikuntoisena.

Pitää sen verran lesoilla, että tulimme omassa lähdössämme toisiksi, vaikka meillä oli vajaamiehitys ja melkein kaikki aivan aloittelijoita soutualalla. Kaikkia joukkueita ajatellen sijoituksemme ei varmaan ollut kummoinen, mutta mitäpä väliä sillä on.

Tämän päivän suunnitelmaan kuuluukin sitten vain sohvalla loikoilu. Harmi, harmi, harmi. 

Toisaalta loikoilukin on aika ihanaa, kun voi käpertyä viltin alle,
lukea hömppää ja juoda chilikaakaota.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti