Mutajuoksu, jihuu!

Osallistuin sitten kuitenkin järjen ja ystävien neuvojen vastaisesti mutajuoksuun. Olen nimittäin vieläkin flunssainen. Olo tuntuu onneksi oikeasti jo aika terveeltä, mutta liman eritys on melkoista. Täytyy myöntää, että ensimmäisten metrien aikana vähän mietin, että nyt tuli tehtyä virhe. Happi ei kulkenut kovin hyvin, kun nenä oli täysin tukossa ja keuhkot tuntuivat mehupillin paksuisilta. Hengitin siis kuin hukkuva jo alusta lähtien, mikä oli hieman huolestuttavaa, kun yhtään mäkeä, estettä tai mutaa ei ollut edes ehtinyt tulla vielä vastaan. Päätin kuitenkin, että otan rauhallisesti ja pidemmälle edetessä hengitys alkoi sujumaan paremmin, etenkin kun olin viihdyttänyt lähimmäisiäni muutaman kerran niistämällä käteeni ja pyyhkimällä kauniit tuotokseni suoraan paitaan.

Osallistuimme mieheni kanssa Mutajuoksu HC -versioon, mikä siis tarkoitti sitä, että perusjuoksuun verrattuna matka oli vähän pidempi ja osa esteistä haastavampia. Koko reitin pituuden piti olla 8 kilometriä, mutta se tuntui kyllä lyhyemmältä. Lisäksi tuttu, joka oli käyttänyt reissulla puhelintaan matkan mittaamiseen, sanoi että matka olisi ollut vain 6 kilometriä. Tietenkin menimme aika kovasti mäkiä ylös alas ja app mittaa linnuntietä, mutta enpä tiedä. Vaikea sanoa.

Reitti itsessään oli tosi kiva. Mutaa ei ollut mitenkään hulvattomasti kuin parissa kohtaa, mutta oli ihana juosta niin monipuolista matkaa pitkin metsikköä ja Serenan mäkiä. Esteet eivät olleet ollenkaan pahoja, enemmänkin vain hidasteita. Enkä usko, että sillä on olenkaan väliä, että saako yhtään leuanvetoa vai ei, vaikka juoksun ohjeissa sanottiin, että niitä pitäisi pystyä tekemään muutama, että selviää esteistä. 

Esteet olivat joka tapauksessa reissun hauskinta antia. Osa niistä oli tietenkin täsmälleen samoja kuin mitä olin jo ylittänyt ja alittanut Lahden väriestejuoksussa, sillä molemmat kisat ovat saman järjestäjän eli Funrunin (ja Serenassakin järjestettiin samana päivänä myös väriestejuoksu). Se on jännä, miten hauska on ylittää asioita. Pidin myös kovasti mudassa rämpimisestä sekä kylpyvaahdon läpi juoksemisesta. Olen niin lyhyt ja vaahtoa oli niin paljon, että en hetkeen edes nähnyt kunnolla mitään, kun vaahto meni yli silmien korkeuden.   

                                   

Ainoa este, joka tuotti mitään vaikeuksia oli semmoiseen vesisammioon pääsy, johon otin aluksi huonosti vauhtia ja pääsin sisään vasta kolmannella yrittämällä. Huvitti vähän, että tässä minä pyristelen päästäkseni napaa myöten vaatteet päällä likaiseen veteen, mutta oli voitonriemuinen tunne, kun lopulta onnistuin. Pitää kyllä harjoitella korkeampien esteiden ylittämistä jos meinaan ollenkaan mieliä ensi vuonna Tough Vikingiin, kuten on tarkoitus.

En missään nimessä suosittele kellekään kipeänä urheilemista. Se on kaiken kaikkiaan aivan typerää. Mutta mutta... Ensinnäkään en ole enää akuutisti sairas. Tuntuu että olen oikeasti terve, mutta avaruuden limaolio on vain ottanut ruumiini valtaansa. Toisekseen olin niin onnellinen kun kahden viikon totaalisen tauon jälkeen pääsin liikkumaan ja sen jälkeen minulla oli parempi olo kuin aikoihin. Tänään myös treenasin ensimmäistä kertaa ja sitten menimme kiipeilemään puihin. Tuntuu, että on jälleen kevät sielussa. 

En kuvannut juoksulla ikävä kyllä ollenkaan, mikä on sääli,
koska reitti ja esteet olivat niin kivoja, mutta jos haluat tietää miltä näytin,
niin avaa väriestejuoksublogipostaus ja kuvittele minut samoihin vaatteisiin,
mutta värisotkut pois ja muta- sekä räkäsotkut tilalle.
 Paidan lisäksi myös mitali oli sama. Hieno kirjain.