tiistai 28. lokakuuta 2014

Yoga Nordicin hot jooga

Olin viikonloppuna Yoga Nordicin lempeässä hot joogassa. Hot jooga on ihanaa. Varsinkin kun ulkona on niin kylmä. Huone on lämmitetty trooppisen lämpöiseksi ja siellä sitten joogaillaan. Tosin tämä lempeä versio oli sen verran kevyttä, että se oli enemmänkin puolitoista tuntia venyttelyä. Mikä oli minulle erittäin järkevää toimintaa, koska venyttely jää usein tyhmästi treenistä kokonaan pois. Laiska keskittymishäiriöinen ihminen kun olen.

Joka tapauksessa varsinkin jos et ole ennen pahemmin joogaillut tai olet raskaana tai haluat muuten vain ottaa kevyesti, niin hot jooga lempeä on sinulle oikea valinta. Yoga Nordic tarjoaa myös rankempiakin versioita hot joogasta, jopa Bikramia, joka on kuulemma suorastaan  armeijameininkistä voimajoogaa. Bikramia en ole (vielä!) kokeillut. Hot joogaan tarvitsee aina vettä mukaan, sillä kuumuuden vuoksi nestettä poistuu kehosta aika reipasta tahtia. Muuten sama meininki kuin perusjoogassa. Olen maailman huonoin saunoja. Tulee heti huono olo, vaikka hengailen alimmilla lauteilla. Hot joogassa nautin. Se on taivas. Pieni pala lämpöä Pohjan tähden alla.

Minun piti päästä vähän halvemmalla tunnille, sillä olin saanut I love me -messuilta lahjakortin (tai itse asiassa lahjailmapallon) joka oikeutti yhteen euron hintaisen käyntiin, mutta menin unohtamaan maton kotiin ja jouduin vuokraamaan lainamaton paikan päältä. No, ei se maton vuokraus kovin kallista ollut. Mutta silti. Pöljää, kun omistaa maton.

Yoga Nordic sijaitsee Kaisaniemessä Unioninkadulla aivan Varsapuistikon vieressä. Siellä on erittäin laaja tarjonta kaiken maailman joogia ja pilateksia, joten sinne suuntaa tieni vielä useamman kerran. Tämän viikon perjantaina olisi tarkoitus mennä kokeilemaan ensimmäistä kertaa vihdoinkin ilmajoogaa. Paino sanalla vihdoinkin. Olen nimittäin varannut ja perunut varauksen jo viidesti. Joka kerta on tullut jotain tielle, enkä ole päässytkään sinne. Olen melko varma, että se on kirottu tunti, joten varmaan turhanpäiten iloitsin jo näin ajoissa tulevasta perjantaista.

Tänään oli jotenkin rankka päivä. Töissä sattui juttuja, joista olin surullinen. Minut uuvuttaa suru aina ihan täysin. Piti istua opettajahuoneessa puoli tuntia ennen kuin jaloissa oli sen verran lihasvoimaa, että pystyi kävelemään kotiin. Nyt olen paremmalla tuulella, mutten ole jaksanut tehdä oikeastaan mitään muuta kuin maata sohvalla.

Hot joogassa laitan silmät kiinni ja kuvittelen itseni rannalle auringon lämpöön. Vaikkapa tällaisiin maisemiin.

maanantai 20. lokakuuta 2014

Muutosvirrassa

Mietiskelin tässä, että miten sitä oikeastaan päädyin pitämään blogia, joka kuitenkin painottaa aika pitkälle liikunnallisiin juttuihin. Kun ei se liikunta ole todellakaan ainoa asia mistä olen kiinnostunut. Lisäksi se on aika uusi asia minulle. Vielä enemmän onkin oikeastaan ihme se, että minä oikeasti olen aika liikunnallinen ihminen nykyään. En nimittäin ennen todellakaan ollut. Minusta urheilu oli kamalaa ja ajan tuhlausta ja suostuin siihen vain koulun liikuntatunnilla ja silloinkin olin niin arvosanasuuntautunut kuin voi olla. Arvotin muutenkin itseäni numeroiden perusteella ja kun ei liikunnasta irronnut kasia parempaa kovallakaan yrittämisellä, niin ajattelin, että tämä ei todellakaan ole minun juttuni. 

Kun miettii entistä aikaa, niin sitä oli jotenkin niin erilainen ihminen silloin kaikin puolin, että ihan hämmästyttää. Ei tule sellainen olo, että kuka minä olen, sillä tiedän kuka olen, mutta todellakin tulee sellainen olo, että kuka se heppu on sieltä muutaman vuoden takaa, joka kantoi samaa nimeä ja ulkonäköä kuin minä. Aikuisuuden kynnyksellä olin epävarma ja itsekeskeinen miellyttäjä, joka tunsi olevansa elossa muiden huomiosta ja halusi kerätä astiaston jokaiselle ruualle ja juomalle ja ylipäätänsä kaiken maailman tavaroita, eikä minua kiinnostanut liikunta yhtään. 

No en nyt sanoisi, että olisin yli epävarmuudesta ja itsekeskeisyydestä, mutta parannusta on ollut havaittavissa (Meinasin kirjoittaa että suurta parannusta, mutta eipä liioitella, kyllä minä vieläkin aika itseni ympärillä pyörivä olen:)). Enkä enää tee mitään, mitä en itse halua tehdä vain jollekulle mieliksi. En ole feikki. Minusta se ei edes ole mitään aitoa kiltteyttä. Se on miellyttämisen halua, jota ei tarkoita aidosti. Ihmisille pitäisi olla hyvä ja reilu siksi, että haluaa olla hyvä ja reilu, eikä siksi että toivoisi että sinusta pidetään sen takia.

Tavaroita en kestä enää juuri ollenkaan. En halua mitään uutta tavaraa. Vanhoissakin on kestämistä. Joskus minun tekisi mieli antaa kaikki pois. Haluan kerätä vain muistoja ja elämyksiä. 

Joiltain osin olen ihan sama tyyppi. Rakastan vieläkin piirtämistä, maalaamista ja lukemista. Herkuttelua, vilttejä ja pehmoisia vaatteita. Ja kitaran soittamista, vaikken ikinä harjoitellut tarpeeksi, eikä minusta ikinä tullut siinä kovin kummoista. Hullaannun vieläkin aivan päättömästi asioihin, joita sitten harrastan kuin sekopää, vain kyllästyäkseni jonkin ajan päästä. Halusin jo pienenä opettajaksi, koska rakastin lapsia. Nyt tiedän, että lapset ovat ihan mahdottomia pentuja, mutta rakastan heitä silti. Ja tiedän, että tein oikean valinnan, koska vaikka toisinaan minusta tuntuu ihan huonolta ja riittämättömältä tähän työhön, niin ei ole mitään ammattia, josta olisin enemmän kiinnostunut. Käytän sentään vapaa-ajastanikin ison osan lukemalla kasvatusjuttuja, etsimällä kuvisaiheita ja miettimällä pääni puhki miten voisin tehdä tunneistani kiinnostavia ja oppilaistani onnellisia. Joten jos epäonnistun, niin se ei ole yrityksen puutteesta.

Ihmisen solut uusiutuvat kuulemma noin seitsemässä vuodessa. Lisäksi olemme jatkuvasti erilaisten kokemusten pommituksessa. Ehkä se ei siis ole ihme, ettei pysy täysin samana muutenkaan.

lauantai 18. lokakuuta 2014

I love me -messut

Nyt ovat I love me -messut takana. Oli hauskaa, vaikka ihmismassat aina uuvuttavat. Parasta olivat tietenkin kaikki syötävä sekä erilaiset kilpailut. Kilpailuilla tarkoitan niitä, joissa pääsi itse tekemään jotain. Tietenkin nimensä ja puhelinnumeronsa paperiin kirjoittaminen on myöskin ihan jännittävää, etenkin kun on tällainen pällipää, joka kuvittelee oikeasti voittavansa jokaisen joogaretriitin Thaimaaseen tai Italiaan ja vielä Fit-lehden tilauksen siihen päälle, mutta hauskinta on kun pääsee itse kokeilemaan. Muttamutta. Minun täytyy vielä harjoitella. Olisin voinut voittaa proteiinipatukan, jos olisin jaksanut tehdä 15 kuminauha-avusteista leukaa, mutta jaksoin vain 13. Snif. Onneksi söin pikku maistiaispaloina niin paljon suklaita ja erilaisia patukoita, että se kävi lohdutuspalkinnosta. Ja muutenkin... Ennen en jaksanut tehdä yhtään leukaa, enkä edes roikkua kovin kauaa. Nyt sentään jaksan vetää ilmankin kuminauhaa neljä. Että tästä se lähtee. Ensi vuonna voitan proteiinipatukan!

Messuilta käteen jäi aika paljon erilaisia lappusia erilaisista liikuntapaikoista, joita varmasti käyn katsastamassa ainakin jossain vaiheessa. Seurasin body painting -kisoja ja kuuntelin Jaakko Halmetojan luennon superfoodeista, josta opin muun muassa, että raa'at avokadot kannattaa pistää pussauskoppiin banaanien kanssa, sillä banaaneihin ruiskutetut kaasut saavat avokadotkin kypsymään nopeammin. Osallistuin leuanveto-, roikunta-, soutumatka- ja pyöräilyvoimakilpailuihin ja kokeilin  liikuntavälineitä. Masuun jäi maistiaisia, palautuspirtelö ja Cocovin herkullinen guacamolenäkkäri.

Jos edellä mainitut jutut kuulostivat kiinnostavilta, niin messut ovat vielä huomenna. Ehdit vielä. 

Tämä oli semmoinen ihmeellinen uusi treeniväline, jossa laitettiin tossut jalkaan
 ja sitten tuolla liukkaalla alustalla tehtiin erilaisia liikkeitä, kuten esim. vatsoja.

Eli siis lankusta suorilla jaloilla peppu ylös ja takaisin lankkuun.
En tiedä teinkö tätä ihan täydellisesti.
Body paintingiä

Tuo valkoinen takana oli yksi lemppareistani. Sääli, ettei maalaus näy niin hyvin.
Nainen oli meikattu hurjaksi demoniksi.

Tämä oli herkkua.

perjantai 17. lokakuuta 2014

Joogavaellus

Ostin uusia joogakuteitakin H&M:stä. 
Minulla on vähän addiktio urheiluvaatteisiin. 
Mikä vain tekosyy käy.
Jooga on ehdottomasti yksi lempiliikuntamuotojani. Erityisesti sen takia, että se rauhoittaa rauhatonta mieltäni. Joogaa on kuitenkin jos jonkinmoista tyylisuuntausta, joista monia olen kokeillut paljon, toisia jonkin verran ja joitakin en ollenkaan. Inspiroiduin Shaktassa käymisestä ja varsinkin siitä, että sen tarjoama traditionaalinen jooga oli niin erityylistä kuin muissa joogasuuntauksissa, joita olen kokeillut. Sitten minua puri innostuskärpänen ja sain idean, että käyn kokeilemassa eri Helsingin joogakouluissa eri joogia sen lisäksi, että käyn kerran viikossa Shaktassa. Tämähän ei tule olemaan mitään kovin syvällistä, sillä vaatisi aikamoista ajankäyttöä, että voisi todella tutustua ja antaa oikeutta jokaiselle joogamuodolle ja -koululle. Mutta ehkä tästä on jotakin hyötyä sellaiselle, joka miettii mikä sopisi omaan makuun.

Eli aloitetaanpa.

Koska olen käynyt eniten Astangassa, minusta tuntui luontevimmalta, että aloitan siitä. Siispä varasin ajan It's Yoga Helsingiltä, joka sijaitsee siinä Paavalin kirkon lähellä osoitteessa Haukilahdenkatu 2. Nettisivujen mukaan koulun tunnit perustuvat Ashtanga Vinyasa joogaan. Hyvä kohde siis Astangaan tutustumiselle. En varsinaisesti tiedä mitä väliä sillä on kirjoitetaanko Astanga vai Ashtanga, joten taidan pysytellä ensimmäisessä vaihtoehdossa.

Astanga kehittää niin notkeutta kuin voimaakin. Tunti aloitetaan aurinkotervehdyksellä, jonka tarkoituksena on lämmitellä keho tuleviin koitoksiin. Astangassa ei pidetä liikkeiden eli asanoiden välillä taukoja, vaan edetään jatkuvasti hengityksen mukaan periaatteella sisäänhengitys -> liike, uloshengitys -> liike. Joissakin asanoissa, kuten seisovassa koirassa pysytellään pidempään, muttei silloinkaan yleensä viittä hengitystä kauempaa. Astangassa olennaista ovat lukot eli pandhat, joilla saadaan keho myös sisältäpäin mukaan lämpiämään ja tuomaan turvallisuutta liikkeisiin. Pandhoja on kolme: lantiopohjan jännitys, navan veto selkärankaa kohti ja vieno kurkun ääniraon jännittäminen, mikä saa nenän kautta tapahtuvan hengityksen kuulostamaan tietynlaiselta suhinapuhinalta. Kun olin ensimmäistä kertaa joogassa, minusta tuntui muiden hengittämistä kuunnellessani kuin olisin maannut hiekalla aaltojen lyödessä rantaan.

Astanga on minusta kaunista. Liikkeet ovat haastavia ja vaativat harjoittelua. Erityisen vahva ei tarvitse olla, mutta huonommassa kunnossa olevalle Astangasta alottaminen voi olla turhan tujua. Hengittäminenkin on haastavaa, eikä se aina suju minulla edelleenkään liikkeiden tahtiin. Aika nopeasti huomaa kuitenkin notkistuvansa. Lisäksi, mikä minusta on parasta, en ikinä ajattele Astangassa yhtään mitään. Tälläisen epätilan saavuttaminen on ihmeellisen rentouttavaa. 

Vaikka asanoiden väleissä ei loikoilla, niin itse tunti päättyy kokonaisvaltaiseen rentoutukseen matolla maaten. Lepuutuksen jälkeen nousimme vielä istumaan ja sanoimme yhdessä pitkän: "Om" ja lopuksi vielä:"Namaste".

Tämä ei ollut ensimmäinen kertani It's Yoga Helsingissä, mikä kertonee jotain koulusta. Minusta siellä saa osaavaa ja ystävällistä opetusta sekä tarvittaessa myös henkilökohtaista tukea, jonka takia olen mielelläni tullut uudestaan. Tilat eivät ole yhtä nätit kuin Shaktassa, mutta täysin toimivat. Ajattelin jossain vaiheessa mennä kokeilemaan myös It's Yoga Helsingin Rocket Yoga ™ – sarjaa. Se on Larry Schultzin suunnittelema ohjelma, eikä sitä saa ohjata muut kuin It's Yogan ohjaajat, joten se on siis jotain erilaista ja uskoakseni kokeilemisen arvoista.

Yritän olla seuraavalla käynnillä vähemmän nolo ja
 ottaa itse paikasta vähän informatiivisemman kuvan.

Lähden kohta puoleen I love me -messuille. Jihuu! Olen ihan intona.






keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Tukholmassa

Jos helsinkiläisen onnistuisi jotenkin tainnuttamaan ja siirtämään suoraan Tukholmaan, ja hän heräisi siellä tietämättä, että kotikaupunki on jäänyt meren taakse, hän voisi hyvin luulla, että on joutunut johonkin rinnakkaisulottuvuuteen. Tässä ulottuvuudessa kaikki näyttäisi periaatteessa samalta kuin ennenkin, mutta jotain olisi tapahtunut jossain historian sopukassa. Jotain joka olisi muuttanut kaiken kuitenkin hieman erilaiseksi. Kaikki olisi suurempaa tai sitä olisi enemmän ja vähän hienompana. Rakennukset mahtipontisempia, isompia. Ihmisetkin pidempiä.

Kuninkaan linnan portaat
Minua ei kukaan ollut kolkannut, joten tiesin hienosti saapuneeni toiseen maahan. Opettaja kun olen, niin nyt on minulla syysloma ja vietin siitä alkuosan äitini kanssa Tukholmassa. Ensimmäisenä iltana tulimme lentokoneella sen verran myöhään perille, ettemme käyneet muuta kuin syömässä ja sen jälkeen painuimme nukkumaan. Asuimme hotellissa nimeltä Collector's Lord Nelson. Hotellissa oli hauska laivamainen tunnelma. Ihan kuin olisi asunut hytissä ilman laivojen ikäviä puolia eli että minnekään ei pääse, lattia keinuu ja seinän takana oksennetaan. Parasta oli hotellin sijainti, sillä olimme aivan vanhankaupungin sydämessä.

Ensimmäisenä päivänä testasimme kestävyyttämme. Kävelimme Djurgårdenin saarelle, joka on niin täynnä nähtävää, että sinne todennäköisesti kuolisi, jos yrittäisi nähdä kaiken. Koska me olemme pelkkää lihasta, terästä ja adamantiumia, emme kuolleet, mutta täytyy myöntää, että nukahdimme illalla jo kahdeksan maissa ja nukuimme melkein kellon ympäri. Nälkäkin olisi ollut, mutta mussutin vain palan Tobleronea ja nukahdin Haiteksti-kirja kainalossa peiton päälle.

Kun päivä oli vielä nuori, niin suuntasimme ensin katsomaan Vasa-laivaa. Vasan näkeminen oli tämmöisille historiafanille niin eeppinen hetki, että olisin sen jälkeen voinut marssia takaisin hotellille sängyn alle ja viettää siellä koko loppuloman ja silti matka olisi ollut onnistunut. 

Suurin osa kansasta ei osannut lukea, joten keula
on itse asiassa kuva-arvoitus, josta selviää, että kyseessä
 on juurikin  Kustaa II Aadolfin Vasa-niminen laiva
Vasa oli siis Kustaa II Aadolfin laiva, jonka tarkoituksena oli kuljettaa sotilaita Puolaan sotimaan. Laiva suunniteltiin korkeuteensa nähden liian kapoisaksi. Lisäksi se oli ensimmäisiä laivoja, joissa oli yhden kerroksen sijaan kahdessa kerroksessa tykkejä. Tämä itsessään ei olisi ollut ongelma, jollei kuningas olisi keksinyt sinällään hyvää ideaa, että tehdään kerrankin standarditykit, joihin kaikkiin tulee samat kuulat, eikä säädetä kaiken maailman erikokoisten tykkien kanssa, joille jokaiselle kuuluu eri kaliiperinen kuula, joita sitten tuskaisesti pimeässä etsitään niin että kaikilla menee hermot (tätä ajattelutapaa voisi minun mielestäni harjoittaa myös esimerkiksi verhopidikkeissä. Nim. Väärät pidikkeet kiskoissa-> verhot putoavat joka kerta kun niitä siirtää). Tämä kuitenkin aiheutti sen, että ylemmässäkin kerroksessa oli painavat tykit, kun muissa vastaavissa laivoissa käytettiin kevyempiä yläkerrassa. Laiva oli siis entistä kiikkerämpi. Kaiken lisäksi kaikki tiesivät, että laiva oli rakennettu pieleen! Mutta se olisi ollut kova jätkä, joka olisi kertonut sen kuninkaalle, joka odotti laivaansa ja joukkojaan Puolassa. Joten peukkuja pidellen laiva tehtiin valmiiksi ja työnnettiin vesille lokakuussa 1628 ja sinne Tukholman satamaan se sitten melko heti upposi koko komeudessaan. Yli 300 vuotta myöhemmin Vasa nostettiin, tyhjennettiin, restauroitiin ja tykitettiin täyteen polyetyleeniglykolia 17 vuoden ajan ja nyt sitä voi käydä ihailemassa Vasa-museossa. Jopa 98 prosenttia laivasta on sitä aitoa ja alkuperäistä. 

Tykkiluukut
Kuinka pienestä kaikki voi olla kiinni, sillä Vasalla oli myös sisarlaiva, jota rakennettiin vähän Vasan jäljessä ja jonka nimeä en nyt dementiassani muista. Joka tapauksessa siitä tehtiin vain metrin leveämpi, mutta yhtä korkea ja samanlaisilla tykeillä varustettuna ja se seilasi urhoollisesti monet vuodet.

Mikko Mallikas!
Vasan jälkeen suuntasimme Junibackenille, sillä tarkoituksena oli tavata siellä laivalla Tukholmaan seilanneet ystäväni perheineen mukaan luettuna ihana kummipoikani. Junibacken on leikkipaikkojen kuningas. Sinne on sisätiloihin rakennettu eri satujen maailmat ja mikä parasta lähes kaikkeen saa koskea ja käyttää leikeissään. Junibackenista löytyy esimerkiksi Huvikumpu, Muumitalo, Katto-Kassisen koti ja paljon muuta. Kertonee jotain kun pikkumies, joka ei vielä montaa sanaa osaa, kulki tilasta toiseen hokien: " Oiiiii!!! Vauuu!!!"

Junibackenin jälkeen jatkoimme kaksistaan äidin kanssa Skansenille (= Seurasaari + Korkeasaari + pikkuinen huvipuisto). Minulla on vähän ristiriitainen tunne eläintarhoista, mutta ulkoilmamuseo-osuus oli ihastuttava. Kaikista parasta oli nähdä vanha koulu. Pidin itse asiassa juuri perjantaina sopivasti koko päivän oppilailleni "vanhaa koulua", sillä meillä oli tällainen teema meneillään sähköttömän päivän  ja Aleksis Kiven päivän vuoksi. Olin pukeutunut vanhan ajan opettajan tyylisesti, tytöillä oli hameet ja melkein kaikilla hiukset leteillä ja pojilla liivit. Pidin alkuhartauden, tarkastin kynnet ja pidin aikamoista jöötä. Roolin vetäminen jännitti aluksi aika paljon ja olihan se uuvuttavampaa kuin omana itsenä oleminen, mutta päivä oli menestys. Oppilaat olivat innoissaan ja yksi poika toivoi, että otettaisiin joka perjantai tämmöistä. Koomista sinänsä, kun ottaa huomioon, että esimerkiksi yhden tunnin teimme käytännössä pelkästään vanhan koukeroisen kaunon harjoittelua.

Minun luokkani henkisesti perjantaina




Seuraavana päivänä kahlasimme koko Tukholman keskiaikaisen vanhankaupungin ja vähän shoppailimme. Väkisin tuli mieleen, että vitsi, kun saisi oppilaat näkemään tämän. Olisi vähän eri, kuin kuvilla selittää, että keskiaikaiset kaupungit olivat sellaisia tiiviisti rakennettuja, joissa niin taudit kuin tulipalot leivisivät helposti. Porvoossakin paloi kerran koko kaupunki, kun muorilla unohtui kalasoppa liedelle. Olen melko varma, että jos sielunvaellus on totta, niin se muori olin minä.


Kaakaota ja viltti. Hetken päästä lähelle tuli myös kitaristi soittamaan.
Päivän upein juttu oli Dansens husin Cirkus Cirkör. Minulla ei ollut aavistustakaan mitä oikeastaan olemme menossa katsomaan, mutta kyseessä oli siis modernia tanssimusiikkisirkusta hipsterimuodilla. Unenomaisen twinpeaksmäisen musiikin säestyksellä viisi henkilöä teki hengästyttäviä akrobaattitemppuja ja jonglöörausta modernin tanssin ja pitkien hiljaisten tuijotusten kera. Koko komeus päättyi siihen, kun jokainen haki itselleen oman pallon muotoisen akvaarion, jonka jälkeen he yhtäaikaa työnsivät päänsä akvaarioon ja nousivat seisomaan kyseiselle päälleen miehen soittaessa taustalla huuliharppua. Olisi upeaa harrastaa sirkusta. Oppia edes jotain sinne päin. 

Viimeisenä täytenä päivänä lähdimme noin vartin metromatkan päähän Skogskyrkogårdeniin, joka on hautausmaa ja vieläpä Unescon suojelukohde. Hautausmaa on aivan valtava. Sinne on kuulemma haudattu noin 100 000 ihmistä, mutta tilaa olisi varmasti koko Ruotsille. Erityisen erikoisia olivat pienet (kenties lasten?) hautakivet, jotka sijaitsivat melko kaukana ja satunnaisesti toisiinsa nähden. Useimmissa ei ollut ollenkaan vuosilukuja, mikä oli siellä itse asiassa muutenkin yllättävän yleistä. Myös julkisuuden henkilöitä, kuten Greta Garbo on haudattu Skogskyrkogårdeniin. Minulle hautausmaalla käynti oli ennen kaikkea rauhoittumista erikoislaatuisen arkkitehtuurin ja metsän keskellä. Sen pienen ohikiitävän hetken pohtimista, jonka vietämme tässä elämässä.

Skogskyrkogårdenissa oli tilaa

ja metsää
ja piilossa olevia hautakiviä


Ettei nyt liikaa olisi vaipunut eksistentialistisen pohdinnan syvyyksiin, jätimme Skogskyrkogårdenin taaksemme ja jatkoimme matkaa Södermalmille, joka on periaatteessa Helsingin Kalliota vastaava alue. Se on entinen työväenluokan kotopuoli ja nykyinen ehdoton kohde ihmiselle joka pitää tunnelmallisista kahviloista, ravintoloista, kirpputoreista, gallerioista ja kampaamoista. Södermalmin kauppahallissa Medelhavs Delissä söin ehkä koko reissun parhaan aterian: turkkilaisen meze-lautasen. Tosin Drottninggatanin Pong Buffé oli myös aikamoinen erilaisine herkullisine aasialaisine ruokineen. Siellä oli jopa kananvarpaita, joita en tosin kokeillut, koska olen tehnyt uuden paremman elämän lupauksen, että syön pääasiassa kasvisruokaa ja lihaa vain silloin tällöin ja aina luomuna. Mutta oli se silti aika eksoottista ja ällöä. 

Siis tämä oli aivan tajunnanräjäyttävän herkullista.
Munakoisoa, papuja, halloumia ja falafeliä. Valittavana oli myös paljon muuta

Södermalmilla shoppailimme huolet huomiseksi ja kävimme ihailemassa Tukholman kauneutta yläilmoista Katarinahissenistä. Hissi itsessään ei ole toiminnassa, mutta portaita reippailemalla pääsee ylös asti. Näköalat ovat komeat. 

Näköala Katarinahissenistä
Vaikka kumpikaan meistä ei ole mikään universumin suurin Abba-fani, päätimme ihan ex tempore napata lautan Djurgårdeniin ja mennä tutustumaan kyseiselle bändille omistettuun museoon. Abba-museossa kävijä pääsee tietenkin tutustumaan bändin vaiheisiin, mutta ylivoimaisesti hauskinta antia olivat minusta ne muutamat paikat, joissa pääsi laulamaan karaokena Abban lauluja, joko turvallisesti omassa kopissa tai sitten suoraan stagella. Jälkimmäinen oli aika jännää, mutta kun on maailman coolein äiti joraamassa vieressä, niin mikäs siinä. Hauskaa oli myös ihailla Abban jäsenten konserttivaatteita, jotka ovat, kuten ehkä kaikki muistavat, aika hulvattomia. 

Eilen päivällä palasin Suomeen. Pää on täynnä hauskoja muistoja ja masu kaikkea epäterveellistä. Onnistunut matka siis.












sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Shakta-joogakoululla kokeilemassa

Shaktan tunnelmallisen joogasalin pääty

Kalasataman metroaseman viereen on syntynyt pari viikkoa sitten uusi joogakoulu, Shakta, jonka ilmaisen esittelytunnin kävin kokeilemassa viime perjantaina. Tykkään joogasta ihan älyttömästi, mutta Shaktaan meno jännitti. Näin sen vuoksi, koska koulun sivuilla kerrottiin, että Suomessa tarjottavat joogamuodot ovat pääasiallisesti kaikki saaneet paljon länsimaisia vaikutteita esimerkiksi jumpista ja voimatreenistä, mutta että nyt olisi kyseessä aito traditionaalinen joogamuoto. Ajattelin, että en kyllä kestä, jos tämä tarkoittaa sitä, että teemme matkan joogan spiritualistiseen puoleen, koska se ei kiinnosta minua yhtään henkilökohtaisella tasolla. Päätin kuitenkin työntää ennakkoluulot alitajunnan rumille ja kaukaisille perukoille ja nähdä omin silmin, mistä on kyse.

Tunnin alkua sävytti useamman osallistujan myöhästyminen. Kaikilla oli varmasti hyvä syy, mutta onhan se harmi. Ei niin, että minä olisin aina ajoissa joka paikassa, olisinpa, mutta toivoisi, että ihmiset yrittäisivät tulla aina tunneille ajoissa. Varsinkin jos kyseessä on tunti, jossa rauhoittuminen on yksi pääasioista. Ohjaajamme ei kuitenkaan antanut asian vaikuttaa ollenkaan, vaan erittäin ammattimaisesti neuvoi vain uudet sisään ja kyseli meiltä mukavia, että mitä odotamme tältä ja mistä olimme kuulleet koulusta. Kyseessähän oli esittelytunti. Kun kaikki olivat valmiita, pääsimme tositoimiin.

Ihan ensiksi täytyy sanoa, että ennakkoluuloni olivat turhia. Erilaista tämä joogamuoto kyllä on. Shaiva-Shakta-tradition jooga on nimittäin kokonaisvaltaista kehonhuoltoa rauhallisesti ja hienovaraisesti.  Jokaisen liikkeen eli asanan jälkeen menimme rauhoitusasanaan rentoutumaan. Tavallinen jooga on tähän verrattuna ihan mahdotonta hötkyilyä. Hitaasta lähestymistavasta huolimatta jooga tuntui tehokkaalta ja ehdimme käydä koko kehon läpi. Mikä parasta , mieli todella lepäsi. Ohjaajallamme oli erittäin miellyttävä ääni ja asanoita tehtiin pääasiassa silmät kiinni. Puolitoista tuntia hujahti hetkessä ja kiireisen sekä monin osin stressaavan viikon tapahtumat pyyhkiytyivät täysin mielestäni. Tunnin jälkeen oli levännyt ja onnellinen olo. 

Koulun nettisivuilla luvataan, että rauhallisesta lähestymistavasta huolimatta edistyminen on yllättävän nopeaa ja loukkaantumisriski on käytettävän tekniikan vuoksi alhaisempi kuin joogassa yleensä. Minä aion testata tämän väitteen käytännössä eli ostin heti kymmenen kerran kortin. 

Shakta on kiinnostava kokemus niin aloittelijalle kuin enemmänkin jooganneelle, sillä se on ainakin vielä ainoa laatuaan koko Pohjois-Euroopassa. Joogaa ylipäätänsä kannattaa käydä kokeilemassa näinä hektisinä aikoina. Mielenrauha on harvinaista herkkua.