sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Aurinkotervehdys pimeydessä

Jännittävä perjantai on nyt takana ja saa huokaista helpotuksesta. Suomi astui taas askeleen lähemmäs sitä valtiota, josta voin olla ylpeä ja jossa haluan asua. Jee!

Olen ollut viimeiset kaksi viikkoa vähän saamaton liikunnan puolella ja syönyt mitä sattuu. Ärsyttää, että heti kun on vähän univelkaa ja pikkuisen normaalia pidempiä työpäiviä, niin menen väsähdysmodelle. En jaksa urheilla. No okei, olin niissä megatreeneissä, taitoliikuntakeskuksella ja kerran joogassa, mutta en käynyt ollenkaan lenkillä ja laiminlöin perustreeniä. Tämä menisi vielä jos ei seuraksi tulisi jokapäiväinen herkuttelu. Kun väsyttää ja stressaa, niin haluaa lohduttaa pientä psyykettään kaikella mitä sen voisi tehdä mieli. Mutta minkäs sille voi kun oli edellisessä elämässään karhu ja kroppa haluaa niin kovasti valmistautua talviuneen, jota sille ei kuitenkaan suoda.

Ihana ystäväni neuloi minulle synttärilahjaksi joogasukat. Ne kokivat neitsytmatkansa Shaktan aurinkotervehdystunnilla. Kokemus oli erittäin kiinnostava. Siis positiivisessa mielessä. Mikä siinä on, että nykyään sanoista kiinnostava ja erityinen tulee mieleen, että kuvailun kohteessa olisi jotain vähän vialla?

Näillä kelpaa joogailla.

Ohjaajamme kertoi, että aurinkotervehdys, joka on täällä länsimaissa kaikista tunnetuin ja käytetyin asanasarja, on Intiassa vasta edistyneempien joogien repertuaaria. Täällä sitä käytetään useimmiten lämmittelyssä, johon se kuulemma on sopimaton, sillä se on rankka selälle ja itse asiasta sitä varten kuuluisi lämmitellä kunnolla ennen kuin moiseen ryhtyy.

Muutenkin aurinkotervehdys oli jonkin verran erilainen kuin mihin olen tottunut. Siinä oli kaksitoista osaa, jotka muistuttivat tuttua aurinkotervehdystä, mutta poikkesivat siitä silti jonkin verran. Kaikkeen lähdettiin aina oikealla jalalla. Hengityksiä ei laskettu tai muutenkaan menty niiden mukaisesti. Meno oli siis huomattavasti rauhallisempaa kuin muissa kokeilemissani joogissa. Ennen asanasarjaa lämmitimme ruumiin kunnolla liikkumalla ja sitten tervehdimme näkymättömissä pysynyttä aurinkoa.

Tunti loppui Shaktan muidenkin tuntien tavoin tri-doshaan, joka on heidän pitämien joogasarjojen ydin ja äiti. Se tehdään lattialla ja jokaisen asanan jälkeen makoillaan patjalla. Vatsallaan makoilu on ainakin minulle tosi vaikeaa. Tuntuu etten saa happea ja nenäni on aivan valtava ja täysin tiellä ja sen kautta pitäisi muka vielä hengittää. Mutta eiköhän se siitä ajan kanssa.

Tässä on muutes uusi juomapulloni. Hukkasin kroonisesti kaikki muoviset pullot,
 niin päätin kerralla satsata niin kalliiseen tuotteeseen,
että luotainen piheyteni ei antaisi minun unohtaa sitä mihinkään.
Mutta on tässä muitakin hyviä puolia: vesi maistuu
aivan hemmetin paljon paremmalta lasi- kuin muovipullosta.

2 kommenttia:

  1. Maria vetää aurinkotervehdykset kans aina loppupuolella tuntia. Ja variaatioitahan on vaikka kuinka!

    VastaaPoista
  2. Juu. Mulle tää oli silloin ihan uusi juttu. Variaatioitahan tosiaan on, mut Shaktan oli jotenkin tosi eri.

    VastaaPoista