sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Lankkuhaaste

Siitä se lähtee!

Viime vuonna alkuvuodesta Facebookissa ja muussakin mediassa pyöri semmoinen 30 päivän lankkuhaaste, jossa edellä mainitun ajan joka päivä (paitsi lepopäivinä) lankutettiin. Ajatuksena oli se, että aloitetaan kevyesti ja hiljalleen nostetaan lankutettavaan aikaa, kunnes pystyy olemaan asennossa ainakin neljä ja puoli minuuttia. En silloin lähtenyt mukaan, mutta tänään olin niin väsynyt eilisestä I Love Aerobic -tapahtumasta, että päätin pitää perustreenistä taukoa ja jotain teki kuitenkin mieli tehdä, niin miksipä ei voisi kokeilla tätä.

Lankku on erittäin monipuolinen asento, joka vaikuttaa oikeastaan lähes kaikkiin etupuolen lihaksiin, pakaroihin ja yläkehoa tukeviin lihaksiin. Tässä haasteessa on myös se hauskuus ja helppous että sen voi tehdä ihan vain kotonaan ja se kestää vain hetken. Minusta on myös mukavaa se, että kun teen voimatreeniharjoitukseni kolmesti viikossa, niin nyt on jotain pientä, jonka voi tehdä melkein joka päivä.

Jos haluat liittyä seurakseni haasteeseen, niin alta löytyvät Facebookista napatut ohjeet. Haastetta ei ole pakko aloittaa ensimmäisestä päivästä, jos olet jo paremmassa kunnossa. Muista pyhittää lepopäivä!

Päivä 1 - 20 sekuntia
Päivä 2 - 20 sekuntia
Päivä 3 - 30 sekuntia
Päivä 4 - 30 sekuntia
Päivä 5 - 40 sekuntia
Päivä 6 - Lepo
Päivä 7 - 45 sekuntia
Päivä 8 - 45 sekuntia
Päivä 9 - 60 sekuntia
Päivä 10 - 60 sekuntia
Päivä 11 - 60 sekuntia
Päivä 12 - 90 sekuntia
Päivä 13 - Lepo
Päivä 14 - 90 sekuntia
Päivä 15 - 90 sekuntia
Päivä 16 - 120 sekuntia
Päivä 17 - 120 sekuntia
Päivä 18 - 150 sekuntia
Päivä 19 - Lepo
Päivä 20 - 150 sekuntia
Päivä 21 - 150 sekuntia
Päivä 22 - 180 sekuntia
Päivä 23 - 180 sekuntia
Päivä 24 - 210 sekuntia
Päivä 25 - 210 sekuntia
Päivä 26 - Lepo
Päivä 27 - 240 sekuntia
Päivä 28 - 240 sekuntia
Päivä 29 - 270 sekuntia
Päivä 30 – Pysy asennossa niin kauan kuin pystyt

Lähde: www.facebook.com/30DayPlankChallenge

Minusta on mukavaa kun asiat saa listaksi. Tästä niitä on kätevä vedellä yli ajan mittaan.
Aloitin ihan alusta, ettei menisi tämän päivän levon idea hukkaan.

lauantai 17. tammikuuta 2015

I Love Aerobic 2015

Jalalla koreasti violetissa paidassa oikealla takana.
Kuva: Urheiluhallit ja FIX liikuntakeskukset Facebooksivu

Tänään olen jumpannut. Jopa neljä tuntia melkein yhteen menoon. Jalat ovat aika väsyneet ja sain yhden komean rakon, mutta muuten ei ollut kovin paha suoritus. Etenkin kun ottaa huomioon, että minulla oli ihkauudet lenkkarit jalassa, niin olin ihan huojentuntut, että rakkoja tuli vain yksi.

Minulla oli nimittäin ilo osallistua Urheiluhallien ja FIX Liikintakeskusten järjestämään I love aerobic -tapahtumaan Mäkelänrinteen Uintikeskuksella. Tykkään ihan älyttömästi kaikenlaisista tapahtumista. Niissä on jotenkin aina niin iloinen meininki. Niin tälläkin kertaa. Tunnelmaa voi fiilistellä vielä jälkikäteen tästä videosta.

Eli yhdeksästä neljään saattoi jumpata niin paljon kuin jaksoi. Jokainen tunti kesti 50 minuuttia, jonka jälkeen oli kymmenen minuutin tauko. Kolmen jumpan jälkeen oli lounastauko. Lounasta olisi saanut ihan paikanpäältäkin, mutta olin unohtanut varata sen ajoissa, joten keitin itselleni kananmunia ja parsakaalia, ja unohdin haarukan kotiin. Mikäs sitä parsakaalia sormilla syödessä.

Liikuntaa tarjottiin sekä maalla että vedessä pienemmissä ja isommissa ryhmissä. Itse pidin kropan niin kuivana kuin hikoilulta pystyin ja osallistuin vain päälavan jättijoukkojumppiin. Tässä kohteessa tarjolla olisi ollut yhteensä kuusi erilaista tuntia, mutta neljännen jälkeen alkoi varpaita hiertää jo aika pahasti ja kun kaverinikin oli lähtenyt tunti sitten, niin päätin, että voisi sitä lauantaina vähän makoilla sohvallakin.

Tauko meneillään isossa salissa. Minulla ja kuvan naisella sattuu olemaan samis joogamatot.
Päivän aerobic-tunnit minulla olivat Niska & Selkä, FIX Fiilis, Sweat & Fun ja Booiaka. FIX Fiilis oli näistä ehdottomasti hauskin ja myös sykettä nostattavin, sillä siinä annettiin palaa, eivätkä askelkuviot olleet niin vaikeita, että olisi mennyt kohtuuttomasti aikaa pihalla olemiseen. Jokainen biisi hassuine koreografioineen nostatti ilon hymyn huulille, mutta parasta oli, kun ohjaajat laittoivat mustan lapun toiselle silmälle ja miekan kouraan (yhdellä ohjaajista oli valomiekka!) ja kajareista lähti soimaan Pirates of the Carribeanin tunnari. Tämä on juuri sitä, mistä olen aiemminkin puhunut, että liikunta voi olla aivan huippuhauskaakin, jolloin se treenipuoli tapahtuu suorastaan vahingossa. Tuonkin biisin aikana kyykimme ylösalas kuin hullut, eikä sitä edes tajunnut varsinaisesti tekevänsä.

Booiaka oli myös mielenkiintoinen tuttavuus. Se on lisenssitunti, joka perustuu pitkälti hiphopista tuttuihin liikkeisiin, mutta vaikutteita otetaan muualtakin. Booiaka muistuttaa Zumbaa siinä, että siinä painotetaan tanssin iloa, eikä pingoteta niin paljon siitä onko käsi nyt oikealla tavalla ojossa. Lisäksi askelkuviot ovat melko yksinkertaisia, joten tanssiin pääsee helposti mukaan. Suurin ero on mielestäni näin yhden tunnin perusteella se, että Zumbassa jokainen kappale on kokonaan eri tanssi, kun Booiakassa kappale kappaleelta kerätään opeteltavaa koreografiaa kasaan. 

Aerobicatessa huomasi hyvin mikä on nyt muotia jumppamaailmassa. Milloinhan pinkin valtakausi loppuu? Tai neonvärien? Minulla on pieni allergia naisten pinkkejä urheilukamoja kohtaan, vaikka itsekin omistan vaaleanpunaisen joogamaton. Sääli sinänsä, sillä se on väri muiden joukossa ja objektiivisessa maailmassa kauniskin, mutta kun välillä tuntuu, ettei mustan lisäksi ole juurikaan vaihtoehtoja, niin se rupeaa harmittamaan. Kuka sen päätti, että tämä on se tyttöjen väri, johon kaikki neidit ja rouvat puetaan?

Joka tapauksessa Megatreenien tavoin tapahtumassa oli ylipäätänsä kiva ja iloinen tunnelma ja ohjaajat olivat huippumukavia. Yläkerrassa oli tuote-esittelyjä ja maistiaisia. Lähtiessä sai mukaan kassin, jossa oli enemmän tavaraa kuin mitä koskaan olen saanut missään tapahtumassa. Kiva päivä. Nyt kelpaa loikoilla.

Siinä lahjakassin sisältö koko komeudessaan. Kuin olisi ollut joulu.


maanantai 5. tammikuuta 2015

Squash

Ensiksikin onnellista uutta vuotta kaikille! Tähän kakkuun on kreikkalaisen tavan mukaan piilotettu kolikko. Jokainen ottaa kakusta palan (osa palasista on tosin ennalta päätetty esim. joulupukille ja Jeesukselle) ja se kenen palassa kolikko on, saa onnen. En saanut kolikkoa, mutta olen silti aika toiveikas tulevasta vuodesta.

Olin eilen pelaamassa squashia ensimmäistä kertaa elämässäni. Haaveilin aina squashin pelaamisesta pienenä kun olin kitarakesäleirillä Ikaalisten kylpylässä ja uimaan mennessä kävelimme ohi lasikopeista, joissa kaksi ihmistä mäiskivät mailalla mustaa palloa vuorotellen seinän kautta toisilleen. Kuvittelin, että pallo olisi kimmoisa kuin superpallo ja halusin hirveästi päästä pelaamaan. Meni sitten noin 20 vuotta ennen kuin lopulta toteutin tämän haaveen.


Nyt voin kertoa, että voi hitsi, kun oli vaikeaa, eikä se pallo ole kyllä yhtään kuin superpallo. Ihan tiedoksi. Luimme säännöt ennen pelaamista, mutta emme seuranneet niitä kuin suuntaa antavasti. Käytännössä vain yritimme saada pelin näyttämään edes jotenkin peliltä, mikä välillä onneksi onnistuikin. Squashpallo ei  pompi kovin hyvin, joten se pitää lyödä oikein voimalla seinään jos mielii saada sen kimpoamaan vielä ihan takaisinkin asti. Lisäksi toisen varominen on sen verran jänskää hommaa, varsinkin tällaiselle, joka on kerran sulkkispelissäkin onnistunut lyömään kaveria päähän mailalla, etten oikein uskaltanut liikkua tarpeeksi pelissä ja menetin jonkin verran pallon palautuspaikkoja siinäkin.


Vaikka täytyy sanoa, että sulkapallo ja tennis ovat vastaavanlaisista peleistä enemmän lähellä sydäntä, niin oli tämäkin hauskaa ja aika kulki siivillä. Peli oli intensiivistä ja kaiken aivotoiminnan vievää, sillä joka hetki piti keskittyä ihan täysillä, jos halusi mitään toivoa siihen, että saisi pallon takaisin kaverille. Tennis ja sulkkis vievät voiton vain siksi, että ne ovat helpompia, jolloin peliä tulee enemmän ja urpoilusäätöä vähemmän sellaiselle joka ei harrasta näitä lajeja, mutta haluaa silti toisinaan nauttia niistä.



Pienenä haaveilin aina maissin syömisestä, koska piirretyissä hahmot söivät maissia siten, että siitä tuli samanlainen ääni kuin kirjoituskoneesta. Sitten kun söin maissia ekan kerran, niin se oli pahaa. Hirveä pettymys. Squashinkaan tapauksessa peli ei ihan vastannut lapsuuden odotuksiani, mutta se oli silti tosi hauskaa ja mielelläni pelaisin uudestaan. Maissistakin tykkään nykyään tosi paljon, joten squashkin saisi varmasti lisäpisteitä jos oppisin pelaamaan sitä vähän paremmin.

Minulla on ihan kohta loma ohi. Huominen enää. Näin jo yöllä painajaisia töihin paluusta. Tiesin, että pitää mennä ja olin periaatteessa menossa, mutta sitten aina hetkellisesti unohdin suunnitelmani ja hetken päästä hirveän paniikin siivittämänä tajusin, etten ole vieläkään mennyt töihin, vaikka piti jo.


Minulla on usein niin ristiriitainen olo työstäni. Toisaalta olen ihan super kiinnostunut opettajana olemisesta, opettamisesta, työssäni kehittymisestä ja välitän oppilaistani ihan vietävästi, mutta se on myös niin vaikea työ, jossa voi yrittää parhaansa ja silti tuntea olonsa epävarmaksi ja epäonnistuneeksi ja kaiken kaikkeaan riittämättömäksi. Niin sitten sitä miettii, että tarvitseeko sitä tuntea olonsa niin kurjaksi niin usein. Mutta sitten lopulta aina totean, että en minä mitään muuta halua tehdä ja olen oikeasti onnekas, kun välitän työstäni näin paljon. Näillä tunnelmilla odotan innokkaasti kevätlukukautta alkavaksi.