Iloista vappua kaikille!

Olen vähän hurahtanut kasvomaalaukseen. Sääli, että sitä saa tehdä luvan kanssa niin harvoin eli vain vappuna ja halloweenina ja vain itselleen. Tosin voisin ruveta anarkistiksi ja alkaa harjoitella myös ihan muuten vaan.

Lisäksi tekisi mieli ostaa ihan kunnon välineet. Nyt maalasin kasvoväreillä, jotka äiti osti minulle kun olin kuudennella luokalla. Ei tullut ihan sen näköinen kuin toivoin, mutta ihan hauska kuitenkin ja ensi yritykseksi menköön. Siitä se lähtee.

Värejä, esteitä ja juoksua

Kuva: Jarmo Laakso

Osallistuin nyt toista kertaa Fun runin väriestejuoksuun. Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli ihan samanlainen kuin viimeksikin, vaikka paita oli muuttunut Color obstacle rush -paidaksi ja mitalissa luki COR, kun viime vuonna molempiin oli kirjoitettu M. Eli kyseessä on viiden kilometrin lenkki, jossa ylitetään helppoja esteitä ja juoksijoiden päälle heitetään matkan aikana esteiden kohdilla värikästä pulveria. Kertonee varmaan mitä, mieltä olen tästä juoksusta, kun osallistuin uudestaan heti seuraavana vuonna ensi kokeilusta.

Fressin alkujumpan iloa

Väriestejuoksussa parhautta on mahtava meininki ja esteet. Kaikki ovat ihan älyttömän hyvällä tuulella ja jopa narikkajonossa monet tanssivat musiikin mukana. Esteet taas ovat se asia, joka tekee lenkistä erityisen. Ei niin että ne olisivat millään tavalla vaikeita, jos sinulla on minkäänlainen peruskunto, mutta ne ovat tosi kivoja. Kiipeily nyt vain on hauskaa. Tänä vuonna huippua oli se, että järjestelyitä oli parannettu viime vuodesta lisäämällä paljon enemmän lähtöjä, joten esteillä ei tarvinnut ollenkaan jonottaa. Viime vuonna Lahdessa jouduimme jopa skippaamaan yhden esteen, koska jono oli aivan sekopäisen pitkä. Ainoa harmi juttu oli, että vaahtokone oli jotenkin rikki siinä vaiheessa kun me sen ohitimme, joten emme päässeet sukeltamaan vaahtoon.

Värikin on hauska juttu, mutta itse asiassa jostain syystä näissä juoksuissa väriä heitettiin paljon vähemmän kuin viime vuonna Lahdessa. Mietimme, että onkohan kaupunki kieltänyt liiallisen värillä läträämisen. Joka tapauksessa loppubileissä tämä seikka korjattiin, kun jokainen sai pussukan väriä ilmaan heitettäväksi, jolloin ilma ja paikallatanssijat olivat pian aivan täynnä värejä. Minä olin tylsä. Seurasin niitä vain sivusta. Viime vuonna minulle tuli todella epämukava olo keuhkoihin väripölystä, niin ajattelimme, että on ehkä parempi jättää se väliin. Kaunista se oli vierestäkin.

Tällaista reittiä kuljimme tällä kertaa.
Kuva Väriestejuoksun Facebook-sivuilta

Vinkki yksinäisille: osallistu väriestejuoksuun. En ole ikinä nähnyt ujojen suomalaisten ottavan niin paljon kontaktia vieraisiin kuin tämän juoksun aikana ja jälkeen. Minä vaihdoin vaatteet ennen kuin menin junaan enkä ollut saanut väriä kasvoihini, mutta junassa matkusti kanssani samaan aikaan porukka, joka oli saanut kunnon annokset väriä päälleen. Ennen kuin olimme edes saapuneet Pasilaan, oli heitä tultu jututtamaan väreihin liittyen kolmesti. Töölönlahtea kiertäessämme jo kaukaa kuului, miten vittu raikasi kallioilta ohijuoksijoille. Lähempää erotti: "Vittu, hyvä, vittu hyvä meininki!" Ehkä me suomalaiset vain kaipaamme vähän väriä elämäämme. 

2014 väribileiden jälkeen 

2015 ilman väribileitä, mutta yhtä fiiliksissä juoksusta.
En ottanut mitaliakaan, kun niitä alkaa olla jo pieni pino.

Optimal performancella smoothie-opissa

Viime viikonloppuna oli Optimal Performancen uuden harjoituskeskuksen avajaiset. Sali vaikutti tosi hienolta ja porukka asiansa osaavalta. Avajaisiin osallistujille oli tarjolla ilmaisia treenejä ja luentoja (sekä maistiaisia. Maistoin sienikaakaota. Se oli ihan nammmm... Ei ehkä uskoisi, mutta oli.)

Kaisa Jaakkola smoothiemestarina

Treeneihin en tällä kertaa osallistunut, kun jalat olivat ihan vetelät päivän omasta jalkatreenistä, mutta kuuntelin kolme kiinnostavaa luentoa. Minulle luennoista käytännössä paras oli viimeinen eli Kaisa Jaakkolan pitämä luento smoothiesta. Kyseessä ei siis ollut todellakaan pelkkää luennointia, vaan Jaakkola valmisti puhuessaan yhden vihersmoothien ja yhden suklaasmoothien ja antoi katsojien lopuksi maistaa. Hassua kyllä, mutta vihersmoothie vei minun makunystyröissäni voiton.

Ihan hullua. Siinä oli sentään selleriä. Yäk. Mutta kokonaisuudessaan se oli raikas ja herkullinen.

Toimeliaita kahvakuulia matkalla töihin.

Tein juuri äsken ensimmäisen oman viritelmäni. Siitäkin tuli hurjan hyvä. Eli jos sinullekin tuottaa joskus suuria vaikeuksia saada syötyä tarpeeksi vihanneksia, niin tässäpä hyvä ohje:

Sellerin varsin (minulla ei ole mikään hitsin hieno blenderi, joten pilkoin sen valmiiksi)
Puolikas avokado
Banaani
Puolikas sitruuna (leikkasin kuoret pois)
Kourallinen pinaattia
1 rkl Puhdistamon vihersmoothiemixiä
1 rkl pellavarouhetta
Vettä

Näyttää ihan mössätyltä Ghostbustersin kummitukselta.

Lenkkeilyä ja robottihyökkäyksiä

Kylläpä oli pitkä väli, etten kirjoittanut mitään. Pisin tähän mennessä. Uusien juttujen kokeilu -rintamalla on ollut nimittäin hyvin kuollutta. Vain tuuli on humissut savuisten raunioiden ja ruumiiden ympärillä. Ehkä tuo on liian rumasti sanottu perusarjesta. Sillä ihan kivaahan tämä elo on. Töitä, treeniä, lenkkeilyä ja onneksi myös perhettä ja ystäviä.

Olen lenkkeilyn suhteen ollut vähän kummallisessa tilanteessa. Ennen vihasin lenkkeilyä. Sellaista monotonista hidasta masentavaa etenemistä. Kuin jostain painajaisesta, kun tuntuu, ettei etene mihinkään ja saisiko jo mennä kotiin, pliis? Koin kuitenkin, että jokin kestävyystreenikin olisi tärkeää ja kun löysin Zombies run -appin, niin asiat vähän helpottuivat, kun juoksulla oli joku tarkoitus. Ja mikä sen parempi tarkoitus kuin suojella itseään ja muita zombien hyökkäyksiltä? 

Pian huomasin, että nautin älyttömästi zombeilta karkuun juoksemisesta. Lopulta en enää tarvinnut koko appiä. Oli älyttömän palkitsevaa vain pinkoa niin kovaa kuin jaksoi joku tietty matka, yleensä se perus 5 kilometriä ja saada koko ajan kovempia tuloksia. Yht'äkkiä kävin ihan mielelläni juoksemassa ja ostin kivoja uusia lenkkivaatteita oikeasti tarpeeseen (en ole mikään maailman nopein pyykinpesijä. Tai minkään muunkaan pesijä. Tiskinpesukonekin teki itsemurhan, kun laitoimme sen liian harvoin päälle.) 

Sitten kaikki menikin vähän mönkään, kun luin Fit-lehdestä jutun peruskunnosta. Tajusin, että vaikka minulla onkin hyvä kunto, niin ristiriitaisesti minulla ei ole niin kovin hyvä peruskunto. Eli siis hengästyn aika nopeasti aika pienestä aika paljon, vaikka jaksankin pitkään. Peruskunnon kasvattamiseen paras juttu on lönkytellä hitaasti ja hartaasti. Niinpä aloin tekemään niin. Ja nyt on taas niin tylsää. Muistan miksi inhosin lenkkeilyä. Sehän on ihan pepusta. 

Tässä en ole kyllä yhtään lähdössä lenkille, mutta on niin hienot kylmän
kevään kuteet, että piti pistää. Nuo saappaat on kyllä ihan hajalla.

Onneksi olen jo nyt huomannut parin viikon jälkeen huimaa edistymistä. Samoilla sykkeillä pystyy nyt juoksemaan paljon kovempaa. Joten olen onnistunut motivoimaan itseni silti menemään edelleen kolmesti viikossa lenkille. Jatkan tätä vielä kaksi viikkoa ja sitten loppuu, takaisin vanhaan ihanaan pinkomiseen. 

Ajattelin juhlistaa vaihtoa testaamalla miten kovaa jaksan juosta 10 km nyt kun minulla on ollut näin pitkä tauko kovaa juoksemisesta. Kävin lueskelemassa netistä, että mikä olisi semmoinen ihan jees, tavoittelemisen arvoinen vauhti sille matkalle. Jännä, että jopa tästä aiheesta (mutta mistäpä ei olisi) on paikoitellen ala-arvoista keskustelua netissä. Miten on ihan nössöluuseri, joka ei jaksa juosta mitään, eikä kantaisi edes yrittää, jos ei saa alle jotain tiettyä aikaa. Ei ole ihan minun määritelmä nössöluuserille. Siinäpä oltais, jos kaikki pitäisi osata valmiiksi ja tämä täydellisyys tulisi jostain tietystä kriteeristöstä, jota ei saisi ainakaan julkisesti ja mielummin yksityisestikään alittaa. Eipä ihmiset kävisi enää kuin vessassa, syömässä ja nukkumassa. 

Toisaalta tunnistan sen ahdistuksen ja pelon myös itsessäni, että jos ei sovi joihinkin kriteereihin, niin ei saisi myöntää tekevänsäkään mitään. Ainakaan omasta mielestä. Usein oma pääkoppa onkin ihmisen pahin vihollinen. Netissä voi aina vaihtaa sivua tai vaikkapa hylätä kokonaan, mutta pään irrottamisesta seuraa jo vakavaa terveydellistä haittaa. Joka tapauksessa minä en mielelläni myönnä harrastavani pianon soittoa, koska en ole siinä mielestäni vielä tarpeeksi hyvä. Lisäksi, ja tämä voi tuntua vähän pimeältä, kun ottaa huomioon millaista blogia pidän, minä en ole aiemmin mielummin kertonut treenaamisestani ja nykyääkin välillä vähättelen sen tärkeyttä minulle. Ja kaikki sen vuoksi, etten ole laiha. Strong is the new skinny -kampanja oli muuten tosi kiva, mutta siinäkin nämä vahvat tytöt olivat aika rasvattomia ja muutenkin oletus on useimmiten se, että urheilevalla vatsalihakset pyrkivät kuhmuille. Mutta six pack tehdään keittiössä, kun minä taas teen keittiössä mielummin herkkuja. 

Tänään muuten kokeilin sentään jotain uutta. Olin legorobottikoulutuksessa. Rakensimme siis oman legorobotin ja ohjelmoimme sen sen jälkeen tekemään erilaisia temppuja. Meidän robottimme osasi lopuksi (tai no robotti nyt olisi osannut mitä vain, mutta me opimme ohjelmoimaan sitä sen verran) liikkua eteen ja taakse, kääntyä, pyöriä, liikkua viivaa pitkin ja tunnistaa esteet niin silmillään kuin kosketuksesta. Tekisi ihan hirveästi mieli ostaa oma robotti, mutta ne maksavat sen verran paljon, että täytyy tyytyä siihen, että saa ihailla oppilaiden luomuksia. Ja onhan minulla oma Lego Millenium Falcon, jonka ystävä osti minulle syntymäpäivälahjaksi. Se ei tosin lennä kuin mielikuvituksen voimasta. Mutta on the bright side: mielikuvitus ei ikinä rupea terminaattoriksi.

Siinä on meidän vauva.