En ole varmaan mistään muusta paikasta kuullut ristiriitaisempia arvioita kuin Venetsiasta. Kun toisille kaupunki on ollut yksi maailman romanttisimpia ja kauneimipia, niin toisille se on ollut enemmän tai vähemmän helvetinloukku. Molemmat arviot pitänevät paikkansa, joskin itse kuulun ehdottomasti ensimmäiseen porukkaan. Se mikä on ollut yhteistä jälkimmäisille on että he ovat kaikki olleet Venetsiassa kesällä pahimpana turistisesonkiaikana, kun taas muut ovat olleet muina aikoina. Vellovat massat muuttavat helposti kaiken kauniin ja ihmeellisen kurjuudeksi. Tsekkaa tämä tragikoominen
sivu. Varmasti ymmärrät, mitä tarkoitan.
Helmikuussa Venetsia oli todella se romantiikan, historian ja rakennustaiteen kauneuden ilmentymä, jonka olin pienestä asti kuvitellut laulaessani ala-asteen musiikin tunneilla: "Kai tunnet Venetsian? Kadut siellä vettä on. Sä huomaat aivan pian, se on paikka verraton." (Tuo biisi muuten soi koko hemmetin matkan minun päässäni.)
Olin taas tapani mukaan kirjoittanut pitkän listan paikoista ja jutuista, joita haluan paikan päällä tehdä, mutta tiedättekös mitä? Se oli oikeastaan aika turha. Venetsia on niin kaunis, että olisi riittänyt aivan täysin vain haahuilla ja eksyä loputtomasti. Eli jos suunnittelet matkaa Venetsiaan ilman suunnitelmia reissusi on joka tapauksessa varmasti onnistunut. Sitä mieltä kuitenkin olen, että vain yhden päivän parin tunnin käväisy olisi pieni pyhäinhäväistys.
Totta myös on, että Venetsia uppoaa ja vaikka paljon on tehty uppoamisen estämiseksi voi olla, ettei sitä ole kuin hidastettu. Paikalliset ainakin ovat saaneet sen verran kovat hepulit jatkuvasta tulivimisesta, että monet ovat muuttaneet pois. Lähteneiden mukana katoavat palvelutkin ja turistien valtaama kaupunki muuttuu myös koko ajan kalliimmiksi, joten jäljelle jääneetkään eivät välttämättä jaksa pitkään. Joten autenttista italialaisuutta ja todellista menneiden aikojen Venetsiaa on turha kaupungista etsiä. Se on varmaankin hyvä pitää mielessä jo ennen reissuun lähtöä.
Parasta Venetsiassa:
1. Kuljeskelu ja eksyminen
Minulla oli aivan mahdottoman kovat odotukset Venetsiasta, mutta silti pelkäsin, että kuitenkin sitä vanhaa kaupunkia on siellä vain ihan pikku pläntti ja pari kaanalia ja muuten kaikki onkin sitten sellaista peruskaupunkia. Näin ei kuitenkaan onneksi ole. Kaiken lisäksi, mikä onkin yksi parhaita juttuja, autot eivät pääse ollenkaan tietyn pisteen jälkeen Venetsiaan. Sen jälkeen eteenpäin pääsee vain jaloillaan ja veneillä.
 |
| Rialton vihannes- ja kalatori. Monet äyriäisistä elivät vielä. Tuli vähän surullinen olo niiden puolesta. |
2. Piazza di San Marco
 |
| Kiipesimme campanileen, kellotorniin. Tai no siis, ajoimme hissillä. Hississä oli hissinkuljettaja. Millaistahan olisi koko päivä vain ajaa turisteja ylös ja alas hissillä? |
Tämä on se paikka, jonne ihmiset vähintään menevät ja syystä, sillä onhan se vaikuttava alue. Aukiolta löytyvät kaikki ne must-jutut eli San Marcon kirkko, dogen palatsi ja campanile-torni. Doge oli periaatteessa Venetsian kaupunkivaltion kuningas, joka valittiin työhön loppuelämäkseen aatelisperheiden omien etujen suosinnan välttämiseksi erittäin hämmentävillä ja monivaiheisilla vaaleilla ja arvonnoilla. Homma ei missään nimessä ollut mitenkään superkiva. Dogelle ei maksettu palkkaa. Päinvastoin työhön valittiin rikas mies, jonka tehtävänä oli sponsoroida kaikkea mukavaa Venetsiassa. Hänen oli pakko muuttaa dogen palatsiin, mutta paikan päällä ei ollut edes huonekaluja valmiina, vaan nekin piti ostaa itse. Eikä hänellä edes ollut mitään oikeaa päätäntävaltaa.
Muutenkin koko Venetsian poliittinen järjestelmä oli sellaista mielenkiintoista sillisalaattia, että
pistää ihmettelemään, miten Venetsia pystyi olemaan niin voimakas ja voitokas. Kuten sanottu johtaja ei ollut oikeasti johdossa, vaan enemmänkin hän toimi isona lompakkona. Päätökset hoiti aatelisista koottu kymmenmiehinen suurneuvosto, joista kukaan ei kuitenkaan tiennyt kunnolla Venetsian asioista, sillä kenenkään aatelissuvun ei haluttu pääsevän niskan päälle. Valtion salaisia asiakirjoja hoitivat lukutaidottomat ihmiset, joita vahti ihmisiä, joita vahti toisia ihmisiä, joita vahti vielä pari tyyppiä jne. Ainoa henkilö, jolla oli kaikki langat käsissään, oli tavallinen aateliton mies, eikä hänkään saanut päättää mitään, vain neuvoa. Miekkonen valittiin vanhan dogen kuoltua kansan joukosta sattumanvaraisesti hänen ollessaan pikkupoika. Hänen tehtävänsä oli side silmillään korruptoimattomana avustaa uuden dogen valinnan arvontavaiheissa. Myöhemmin hän sai koulutuksen ja mahdollisuuden yhtenä päivänä olla se ainut mies, joka tiesi oikeasti, mitä Venetsiassa oli meneillään.
Varasin meille dogen palatsista Secret itinenaries -opastuksen, joka oli aivan mahtava ja jokaisen historiafriikin must. Opastuksessa viedään paikkoihin, joihin ei peruspalatsikierroksella ole lupaa mennä, kuten maailman suurimman rakastajan Casanovan vankiselleihin, kidutuskammioon ja kaikista kurjimpiin osuuksiin vankilaa. En tiedä onko maailmassa muuten muita hulluja kuin venetsialaiset, jotka ovat yhdistäneet vankilansa suoraan johtajansa palatsiin. Toiset lähettävät ne sentään Austraaliaan asti, mutta miten vain. Onnistuu se noinkin.
 |
Huokausten silta erotti dogen palatsin ja vankilan toisistaan.
Sillalla vangit saivat viimeisen kerran nähdä päivänvalon. |
San Marcon aukiolla on lisäksi pari Venetsian vanhinta edelleen toiminnassa olevaa kahvilaa. Vanhin niistä on Cafe Florian, jossa Casanovakin joskus istui nautiskelemassa. Kahvila on kaunis ja herkullinen, mutta kallis. Oli siellä silti pakko käydä.
 |
| Cafe Florianissa nautiskelemassa. Vastapäätä meitä istahti koko reissun ainut toinen suomalainen porukka. Tuijotimme toisiamme varovaisen ystävällisesti. |
Venetsiassa on muuten ihan outo kahvilakulttuuri. Kahvit vedetään pohjanmaan kautta yhdellä tai parilla huikalla alas tiskillä seisten ja sitten lähdetään vetämään, joten istuskelukahviloita oli turhan harvassa. Kaakao on Venetsiassa ihan erilaista kuin muualla. Se on sellaista ihmeen vanukasta, jota on helpompi lusikoida kuin juoda ja se maistuu taivaalliselta.
3. Saaret
 |
| Venetsiaa yhdistää 354 siltaa. Tässä yksi niistä. |
Venetsia itsessään on rakennettu 118 saaren päälle ja osaksi suolle puupaalujen varaan. Kuka hullu muuttaa suolle ja alkaa säätämään joidenkin ihmeen puupaalujen kanssa, kun ihan hyvää maatakin olisi? Paikka ei kuitenkaan ole oikeasti yhtään hullumpi, sillä Venetsian ensimmäiset asukkaat tarvitsivat helposti puolustettavan kodin päästäkseen turvaan alueelle hyökänneitä eri kansoja (mm. markomannit, kvadit, hunnit ja visigootit). Ja hyvin he sitä puolustivat, sillä lopulta Venetsiasta tuli kaupunkivaltio ja sotilas- ja talousmahti. Oli muiden vuoro pelätä Venetsiaa.
Näiden 118 saaren lisäksi Venetsian lähellä on muitakin hieman kauempana olevia saaria, joille pitää ottaa vesibussi, vaparetto. Me kävimme Buranossa, Muranossa ja St. Michelillä. Kaikista ihanin oli Burano, joka on ennen pitsistä, nyt kekseistä tunnettu kalastajakylä. Burano on karkkia, sateenkaaria ja nonparelleja. Se on kylä, jonka jokainen talo on kirkkaan värinen pieni herkku. Kamerani ei ikävä kyllä anna mitään oikeuksia sille väriloistolle, jonka Buranossa kohtaa.
 |
| Buranoa tässä ja seuraavissa kuvissa. |
Murano oli ihan mukava saari, joskin ainakin minulle näistä saarista vähiten mielenkiintoinen. Se näytti käytännössä pienennetyltä versiolta Venetsiasta. Sekin koostuu itse asiassa useammasta saaresta ja sillä on jopa oma Canal Grandensa eli suurkanaalinsa. Saari on tunnettu lasista ja paikan päällä voi mennä tehtaaseen katsomaan lasinpuhallusta ja ihailemaan lukemattomia lasiesinekauppoja. Minut sinne innosti oikeastaan tieto siitä, että Muranon lasinpuhaltajia pidettiin aikoinaan niin suuressa arvossa, ettei heitä päästetty lähtemään ollenkaan pois saarelta. Näin siksi etteivät vain muut saisi tietää, miten lasia valmistetaan niin hienosti. Kai sitten vain halusin nähdä millaisessa vankilassa he oikein asuivat ja pakotin miehenikin mukaan. Ihan kiva paikka sekin.
 |
| Pikkuinen Murano oli mini-Venetsia |
 |
| Muranon lasitaidetta |
San Michelen saari oli joskus vankilasaari, mutta nyt kokonaan varattu hautausmaalle. Olen aina pitänyt hautausmailla vaeltelusta niiden rauhan ja kauneuden vuoksi. San Michelestä tekee erikoisen kerrostalojärjestelmä, jossa isossa osassa saarta vainajat on asetettu ikään kuin isoon valkoiseen kerrostaloon, jossa jokaisella perheellä on oma huoneistonsa. Kerroksissa on myös valokuvia, eikä tätä suurta perhealbumia väsy katsomaan. Joskin vähän surullinen olo siitä kyllä tulee. Varsinkin lapsena kuolleista.
 |
San Michelessä ei saanut valokuvata, joten tämä on ainoa kuva saaresta. Aluksi luulin, että tämä saari olisi Murano, koska minulla oli aivokuolio karttaa lukiessa, joten olin jo ihan täynnä huvittunutta sääliä, että kylläpä ne pienelle saarelle ne lasinpuhaltajat tunkivat tuonne sypressien joukkoon, mutta ei nyt sentään. |
4. Kanaalit
Kanaaleissa ajelu on ihan huippua. Vaparetto
-ajelu Canal Grandea pitkin on aikamoinen kokemus ja oikeastaan ainoa tapa nähdä osa hienoimmista taloista, sillä aateliset panostivat juuri kanaalin puoleiseen osaan kotiaan. Sieltähän vieraat joka tapauksessa tulivat sisään.
Vaparettojen lisäksi kanaaleja pitkin voi liikkua kalliimminkin kuten vesitakseilla ja kondooleilla. Kondoolit maksavat muuten tällä hetkellä 80e per puoli tuntia. Se on aika paljon, kun vaparetto on vuorokaudelta 20 euroa (lisäpäivät ovat 10e per päivä). Kaikista halvin on traghetto, jolla pääsee ylittämään kanaalin viidelläkymmenellä sentillä. Siltoja Canal Granden yli on nimittäin vain kolme.
5. Historia
 |
| Dogen palatsi |
Venetsiassa historia on läsnä värikkäänä kuin kaikkialla myytävät karnevaalinaamiot, eikä pelkästään museoihin tungettuna, vaikka niitäkin on melkoisesti.(Tosin ei kannata mennä Galleria dell'accademiaan, jos haluat nähdä Da Vincin Vitruviuksen miehen. Se on esillä vain joskus, eikä esim. nyt. Rakennus oli sinällään näkemisen arvoinen ja osa tauluista myös, varsinkin jos jaksaa katsoa sellaiset miljoona uskonnollista vanhaa öljymaalausta ilman uuvahtamista) Tuntuu, että jokaiseen kadunkulmaan ja siltaan liittyy jokin jännittävä tarina. Esimerkiksi Nyrkkien sillalla, Ponte de poignella, sai viranomaisten luvan kanssa pitää kaksintaistelun. Sen sijaan Salamurhaajien pimeällä ja kapealla kadulla, Calle de Assasiinellä, saattoi tiellä kulkeva joutua äkkiarvaamatta murhatuksi. Edes valojen lisääminen kadulle ei auttanut. Samalla paikalla oli lisäksi SS-joukkojen tukikohta toisen maailman sodan aikaan.
 |
| Etanatorni. Senkin huipulle saa kiivetä |
Myös kaikki menneisyyden taiteilijat, muusikot, kirjailijat ja muut historiassa vaikuttaneet henkilöt ovat vähintään jossain vaiheessa liittyneet jotenkin Venetsiaan. Casanovan jalanjälkien seuraamisen lisäksi muistelimme Vivaldia, joka oli kotoisin Venetsiasta, ja kävimme hänen musiikkiinsa keskittyneessä konsertissa yhdessä kirkossa. Niin monen klassisen kappaleen kuuntelu oli vähän liikaa yhdelle kuuntelijoista ja hän nukahti väliajan jälkeen kuorsaten aika antaumuksella kahden viimeisen kappaleen ajan. On minullekin käynyt joskus noin. Itse asiassa kahdesti. Musiikkiopistossa piti aina käydä kuuntelemassa konsertteja ja joskus minua väsytti kauheasti. En toivottavasti kuorsannut silloin ainakaan kovin kovaa.
Eli kaiken kaikkeaan Venetsia oli niiiiiin ihana ja olisin voinut olla siellä vielä pidempään kuin nuo noin neljä päivää. Ainoa kurja juttu oli että tulin viimeisenä päivänä kipeäksi. Siellä oli niin hyvä sää, että minulle taisi käydä perus kevätyli-innostus, jossa antaa itsensä kylmettyä vahingossa liikaa. Lentokoneella flunssassa laskeutuminen oli ihan kamalaa. Olin jo melkein vakuuttunut, että olen tässä heittämässä hyvästejä vasemman korvan tärykalvolle, sillä sen verran se sattui. Nyt sitten olen vain lötköillyt ja haaveillut seuraavista matkoista.
Kokeilin tänään viljatonta parsakaalipohjaista pitsaa. Maistui muuten todella hyvältä. Suorastaan ihan oikealta pitsalta. Eli ihana herkku niille, jotka haluavat välttää viljaa tai kokeilla vain uutta. Mistään kevyestä ruuasta ei ole kyse, sillä juustoa tulee hemmetisti. Söin itse pitsastani vain noin 3/4, jonka jälkeen pitikin mennä nukkumaan, kun olin niin täynnä.
